Kysely kakaroille


Kilpailun suojelijan tervehdys

Nuoristaan kaupunki tunnetaan,
ideoijista,
luovista,
oman tiensä kulkijoista.

Laita kielesi laulamaan,
soljumaan sormillesi,
ystävät, toiveet, pelot, haaveet,
ilot ja surut meille jaa.

Kaupunki kolmen joen ja meren
uudet tuulet jo puhaltaa.
Villiä voimaa, anna palaa!
Nyt voit sinäkin vaikuttaa!

Toivotan kaikille nuorille oululaisille, tulevaisuuden tekijöille inspiroivia ja riemastuttavia hetkiä sanojen ja saundien parissa!

Oulun kaupunginjohtaja
Matti Pennanen


Runoraatilaiset ja säveltäjät valittu

Runoraatilaiset ja säveltäjät on valittu.

Raati valitsee kirjassa julkaistavat runot elokuun 2012 loppuun mennessä. Kirjallisuustyöryhmäläisten lisäksi raatiin on saatu mukaan asiasta innostuneita ja asiantuntevia vierailevia jäseniä.

Säveltäjät, neljä erilaista ja osaavaa biisinikkaria, aloittavat työnsä hiljalleen kilpailuajan päättymisen jälkeen. He valitsevat palautetuista teksteistä sopivimmat työstettäväkseen.


Kutsu avajaisiin!

Tervetuloa Sanoja & Saundeja -runokilpailun avajaisiin Oulun pääkirjaston Pakkalan saliin (Kaarlenväylä 3) keskiviikkona 1.2.2012 klo 13.00!

Julistamme kilpailun avatuksi, kerromme sen sisällöstä sekä esittelemme kilpailun www-sivut. Lisäksi ohjelmassa on lasten ja nuorten esityksiä sekä kilpailun suojelijan, Uuden Oulun kaupunginjohtajan Matti Pennasen tervehdys.

Lämpimästi tervetuloa!

– Oulun kaupungin kirjallisuustyöryhmä

P.S. Katso tästä avajaiskutsu graafisena!


Lyrriikkakilipailu Uuen Oulun kaupunnin kakaroille

Uusi Oulu on suomalaisista kuntaliitoksista suurin, viiden erilaisen kunnan yhteenliittymä. Jokaisella kunnalla on ollut ja on oma perinteikäs tapansa säilyttää ja kehittää kulttuuriaan. Jo vuosikymmenen ajan Oulun kaupungin kirjallisuustyöryhmä on vaalinut ja kehittänyt lasten ja nuorten sanataiteen harrastusta eri hankkein. Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti se päätti jälleen ottaa selvää lasten ja nuorten aatoksista ja julistaa runokilpailun Uuden Oulun syntymisen kunniaksi. Virallisesti kilpailu avataan 1.2.2012 Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan salissa klo 13.00 alkaen.


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.